 Asiantuntemusta vuosikymmenten kokemuksella
Muovityö Hiltunen Oy:n teollisuustuotannon juuret ovat 1950-luvulla, jolloin yhtiön perustajan isä Gunnar Hiltunen hankki muovialan koulutusta alan johtavassa maassa Saksassa.
1960-luvulla Matti Hiltunen aloitti yritystoiminnan Valkeakoskella valmistamalla teollisuudelle muovirakenteita. Yhtiö on toiminut alusta alkaen teollisuusympäristössä ja keskittynyt yksilöllisten muovirakenteiden valmistukseen.
2000-luvulla suunnittelua ja tuotantoa johtaa Esa Hiltunen, joka edustaa kolmatta teollisuustuotannon sukupolvea. Myynnistä vastaa myyntipäällikkö Jari Vatka.
Kestävää tuotantoa
Päätuotantoamme ovat teollisuuden vaativiin prosesseihin käytettävät muovi- ja komposiittirakenteiset säiliöt ja altaat.
Haluamme pysyä kärjessä teknisten laitteiden ja tuotannon kehittämisessä sekä innovatiivisessa tuotekehityksessä.
Muovituotannon laaja kokemus, prosessiteollisuuden tarpeiden asiantuntemus sekä tarkat valmistusmenetelmät takaavat rakenteiden laadun ja kestävyyden. Henkilöstömme koostuu tällä hetkellä 15:sta alan ammattilaisesta.
Nykyaikaiset ja tehokkaat tuotantotilat
Toimitilamme sijaitsevat Valkeakoskella Holmin teollisuusalueella, vanhan kolmostien (tie nro 130) varrella. Tuotantotilamme kasvavat nykyisestä 2600 neliöstä yhteensä 3700 neliöön syksyllä 2010, kun toinen halli valmistuu nykyisen viereen. Hallin vapaa korkeus on 9.3 metriä, jossa siltanosturi á 6.3 tonnia sekä työpistenosturit á 1000kg.
Käytössämme on ajanmukaiset laitteet joilla varmistetaan tuotannon korkea ja tasainen laatu, käsityötä unohtamatta.
Kelauskoneet halk. 500-6000 mm
Hartsiannostelulaitteet
Levypuskuhitsauskone 40/4000 mm
Puskuhitsauskoneet halk. 15-400 mm
Muhvihitsauskoneet halk. 15-110 mm
Lankahitsauslaitteet
Lämpömuovauslaitteisto halk 6000 mm
Ekstruuderilaitteet
Ympäristoystävällisyyttä unohtamatta
Toimitiloissamme on maakaasulämmitys sekä styreeni- ja hiilidioksidipitoisuuksien mukaan ohjautuva ilmastointi. Tuotannon jätteesta jopa yli 90% hyötykäyttöön.
|